top of page

FI

Villen keittiö 30 minuutissa

  VILLEN KEITTIÖ 30 MINUUTISSA   

Villen keittiö 30 minuutissa -ohjelmassa ruoanlaittoa ja syömistä rakastava Ville Haapasalo kutsuu keittiöönsä eri kulttuuritaustaisia ystäväporukoita ja perheitä opettamaan hänelle heidän kulttuurilleen ominaisten ruokien valmistusta. Ruoanlaiton lomassa keskustellaan kyseisen kulttuurin piirteistä sekä vieraiden elämäntarinoista ja kuullaan heidän elämästään Suomessa. 

 

Ensimmäisen kauden kahdeksassa jaksossa ennätettiin lähes maailman ympäri. Ville pääsi tutustumaan niin brasilialaisiin kuin afganistanilaisiinkin perinneruokiin, matkaamaan makujen muodossa perulaiseen viidakkoon ja vuoristoon sekä kokeilemaan ja oppimaan marokkolaisen ja intialaisen keittiön mausteiden saloja. Erityistä eksotiikkaa Villen keittiöön toivat sambialaisen, malesialaisen ja somalialaisen keittiön raaka-aineet.

Ohjelman toisella tuotantokaudella matkataan makumaailman ääriin, aina kylmästä pohjolasta kuumaan tropiikkiin. Villen vieraaksi saapuu ystäviä Nigeriasta, Libanonista, Japanista, Costa Ricasta, Mauritiukselta, Israelista, Irlannista sekä Suomen Lapista. Nyt makuhermoja herätellään muun muassa tuoreilla ostereilla ja poron sorkilla. Juomalasit täytetään mangojuomalla, arakilla ja rommilla. Ateriat kruunataan liekitetyllä banaanilla, noodelikakulla sekä puff puff -palleroilla.

 

Jokaisessa jaksossa nähdään myös Villen makutesti, jossa tarjoilukuvun alta paljastuu vieraiden valitsema ruoka, juoma tai raaka-aine, jonka maisteluun Ville heittäytyy ennakkoluulottomasti sokkona.

Villen keittiö 30 minuutissa -ohjelman toisen kauden jaksot nähtiin Yle Teema & Femillä syksyllä 2017.

#villenkeittiö

yle.fi/villen-keittio-30-minuutissa

bottom of page