top of page

Koskinen-draamasarjan kuvaukset käynnistyivät Tampereella

Aito Median uuden Koskinen-rikosdraamasarjan kuvaukset alkoivat tällä viikolla. Kyseessä on kymmenenosainen televisiosarja, joka perustuu Seppo Jokisen samannimiseen kirjasarjaan. Pääosissa nähdään muun muassa Eero Aho, Maria Ylipää ja Turkka Mastomäki. Sakari Koskisesta kertova sarja tulee katsottavaksi Ruutu -suoratoistopalveluun ensi syksynä.

Koskinen on Tampereen väkivaltarikosyksikköön sijoittuva ja siellä toimivan komisario Sakari Koskisen (Eero Aho) toimintaa seuraava draamasarja. Seppo Jokisen suosittuun ja palkittuun Koskinen-kirjasarjaan pohjautuva televisiosarja vie katsojat sisälle kiehtovaan poliisin työhön, jota Jokinen on kirjoissaan kuvaillut jo lähes 25 vuoden ajan.


Jännitteisen ja realismia ammentavan rikossarjan nimiroolissa nähdään palkittu ja tinkimättömistä roolisuorituksista tunnettu Eero Aho. Komisario Koskisen kanssa raakoja rikoksia tutkivat muun muassa Ulla Lundelin (Maria Ylipää), Risto Pekki (Turkka Mastomäki), Markku Kaatio (Jon-Jon Geitel) ja Roine (Pertti Sveholm). Koskisen perheeseen kuuluu vaimo Raija (Petra Karjalainen) ja poika Antti (Samuel Kujala).


Sarjassa Komisario Koskisen roolissa nähdään näyttelijä Eero
Sarjassa Komisario Koskisen roolissa nähdään näyttelijä Eero. Kuva: Jori Heikkinen

Sarjan ensimmäisellä kaudella Koskinen ja tiimi kohtaavat muun muassa sarjamurhaajan, epäonnistuneen jalokiviryöstön, psykiatrisessa sairaalassa tapahtuvan murhasarjaepäilyn, tuhopolton ja henkirikoksia huumejengin ympärillä. Työnsä luonteen puolesta Koskisella on vaikeuksia löytää tasapainoa ja rauhaa, mikä näkyy hänen perhe- ja yksityiselämässä.


Koskinen-sarjan pääohjaajana toimii Lauri Nurkse. Riku Suokas toimii toisena ohjaajana ja on myös sovittanut kirjat tv-sarjan käsikirjoitukseksi yhdessä Heikki Syrjän kanssa. Aloituskausi perustuu kirjasarjan viiteen ensimmäiseen kirjaan.


Ohjelma tuotetaan yhteistyössä Nelonen Median ja Elisa Viihteen kanssa. Sarjan vastaavina tuottajina toimivat Ilkka Hynninen ja Ella Piesala, sekä tuottajana Erna Aalto. Ohjelman teossa on tiiviisti mukana Film Tampere.

News / Ajankohtaista

bottom of page