top of page

Tanja ja kuuro Eurooppa - uusi matkailusarja alkaa!


Tanja ja kuuro Eurooppa –ohjelmassa tutustutaan maanosaamme hieman erilaisesta perspektiivistä. Kahdeksanosaisessa sarjassa kuuro maailmanmatkaaja Tanja Honkanen seikkailee yhdeksässä eri Euroopan maassa.

Tanja rakastaa matkustamista ja on reissannut ympäri maailmaa. Oma maanosa on kuitenkin aiemmin jäänyt vähemmälle huomiolle, joten nyt on korkea aika kokea se. Jokaisessa kohteessa Tanja tutustuu mielenkiintoisiin ihmisiin ja heidän uskomattomiin, inspiroiviin tarinoihinsa. Hän myös haastaa itsensä ja kohtaa pelkonsa niin vedessä kuin ilmassa. Itsevarma ja sanavalmis Tanja elää elämäänsä täysillä ja haluaa näyttää, että kuurous ei ole este uusille kokemuksille ja elämyksille matkustaessa - tai elämässä muutenkaan.

Luvassa on unohtumattomia kohteita legendaarisesta Pariisin Moulin Rougesta Slovenian vuoristomaisemiin. Tanja ehtii lomallaan myös Pohjois-Espanjan rannikolle, maistelemaan olutta Oktober-festivaalilla sekä tutustumaan kommunismin jälkeiseen Albaniaan. Eri maissa odottavat erilaiset tavat ja ruokakulttuurit ja ennen kaikkea kiinnostavat ihmiset ja elämäntarinat. Kuurojen kulttuuri kuitenkin yhdistää yli rajojen ja viittomakielten.

Tanja ja kuuro Eurooppa TV1:llä 19.6 alkaen klo 20 ja koko kausi myös katsottavissa Yle areenassa.

News / Ajankohtaista

bottom of page