Uutta keväällä: Alina idässä – Alina Tomnikov reissaa Itä-Euroopassa!

Kahdeksanosaisessa nuorille naisille suunnatussa matkailusarjassa Alina Tomnikov matkustaa Valko-Venäjälle, Ukrainaan ja Bulgariaan tutustumaan slaavilaisiin juuriinsa. Matkallaan Alina tapaa paikallisia nuoria, jotka kertovat elämästään 2010-luvun Itä-Euroopassa ja avaavat mitä on nykypäivän slaavilaisuus. Alina myös yöpyy paikallisten kodeissa ja pyytää heitä näyttämään omia lempipaikkojaan kotikaupungeissaan.
Sarjan matkaaja Alina Tomnikov on 29-vuotias näyttelijä, joka on tuttu monista elokuva- ja draamasarjarooleistaan ja esiintyy myös vuoden 2018 Putouksessa. Alina on kotoisin Suomen Keravalta, mutta on kahden kulttuurin kasvatti. Alinan isä on venäläinen ja äiti suomalainen. Alina onkin luonut uraa myös Venäjällä.
”Olen onnellinen, että juuri minä pääsin tekemään omaa matkaohjelmaa ja sen avulla kertomaan omasta perimästäni, Itä-Euroopan upeista maista ja saan näyttää koko Suomelle kuinka maailmankuvani aukeaa kaiken näkemäni ja kokemani myötä”, Alina iloitsee.
Alina idässä TV2 15.3 alkaen.