Aito Media tuo Suomen Huippumalli haussa -ohjelman uudistuneena tv-ruutuihin - uutena juontajana nähdään Maryam Razavi!

Huippusuosittu Suomen Huippumalli haussa palaa keväällä Liville. Ohjelma on täysin uudistunut, ja tällä kaudella huippumallin tittelistä kisaavat sekä tytöt että pojat. Aito Media tuottaa uudistuneen ohjelman kuudennen tuotantokauden.

Suomen Huippumalli haussa saa uudella kaudella juontajakseen mallina, stailistina ja tyylikonsulttina näyttävää kansainvälistäkin uraa luoneen Maryam Razavin. Maryam on luonut menestyksekkään mallin uran maailmalla ja tehnyt töitä muun muassa Kapkaupungissa, Lontoossa, Barcelonassa, Milanossa, Hampurissa ja Los Angelesissa. Maryam on edelleen yksi Suomen kysytyimmistä naismalleista.

"Tämä on aivan unelmapesti minulle! Piti ihan nipistää itseäni kun kuulin, että pääsen tähän mukaan. Taisin muutaman onnenkyyneleenkin tirauttaa. Tämä on todella iso kunnia ja olen älyttömän ylpeä tästä duunista", Maryam iloitsee.

Maryam haluaa olla ohjelmassa malleille tukena ja turvana ja jakaa arvokasta tietoa mallin työstä. Jämäkkyyttäkin hänestä tarvittaessa löytyy. Erityisen innoissaan Maryam on kisan tasosta, joka on tänä vuonna todella kova.

"Kisassa on ihan älyttömän kova taso. Castingit olivat todella vaikeita, sillä monella hakijalla oli isoa potentiaalia tälle alalle. Olen kuitenkin varma, että olemme kasanneet nyt ehdottomasti parhaan porukan ohjelmaan".

Maryam nähdään Huippiksessa juontajana ja yhtenä kolmesta tuomarista. Maryamin lisäksi päätöksiä tuomaripöydän takana tekevät arvostettu muotivalokuvaaja ja ex-malli Marica Rosengård sekä Suomen ehkäpä kaikkien aikojen tunnetuin miesmalli ja kauneusalan agentti Juri Silvennoinen. Lisäksi jokaisessa jaksossa nähdään vieraileva tuomari.

Uuden Suomen Huippumalli haussa -kisan haku käynnistettiin viime kesänä. Hakemuksia tuli todella paljon ja taso oli kova. Tätä ohjelmaa on selvästi odotettu! Tällä kaudella laitetaan siinäkin mielessä täysin uusi vaihde päälle, sillä kisaan ovat voineet hakea myös miehet. Mies- ja naismallien kilpailu samasta tittelistä onkin omiaan sähköistämään jo ennestään kiivaaksi tunnettua kisaa.

Kaudelle saadaan myös uutta ilmettä kuvauspaikan muodossa, sillä ohjelmassa otetaan askel kohti Keski-Euroopan muotikuvioita kuvausten sijoittuessa pääosin Tallinnaan. Mallit asuvat Tallinnan ytimessä sijaitsevassa talossa ja ottavat heti askelia kohti kansainvälistä muotimaailmaa.

Ohjelma toteutetaan tiiviissä yhteistyössä mallitoimisto Paparazzin kanssa. Koko kilpailun voittaja saa sopimuksen Paparazzi mallitoimiston kanssa sekä kansikuvan Cosmopolitan-lehdessä.

 

Täältä pääset tutustumaan Suomen Huippumalli haussa -kilpailijoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

News / Ajankohtaista

Please reload

Please reload

Aito Media

Helsinki
Hämeentie 157, 4. krs,
00560 Helsinki

Finland

 

Tampere

Technopolis
Kalevantie 2
33100 Tampere

Finland

© 2019 Aito Media Group & cAPS LOCK HELSINKI