Ville Haapasalon ruokakulttuuriohjelma vie katsojat makumatkalle maailman ympäri Yle Teemalla!

Villen keittiö 30 minuutissa -ohjelmassa ruoanlaittoa ja syömistä rakastava Ville Haapasalo kutsuu keittiöönsä eri kulttuuritaustaisia ystäväporukoita ja perheitä opettamaan hänelle heidän kulttuurilleen ominaisten ruokien valmistusta. Ruokakulttuuriohjelman pariin päästään Yle Teemalla 28.9. alkaen.

 

Ruoanlaiton lomassa keskustellaan niin kyseisen kulttuurin piirteistä kuin vieraiden elämäntarinoista ja kuullaan heidän elämästään Suomessa. Kahdeksassa jaksossa ennätetään lähes maailman ympäri. Ville pääsee tutustumaan niin brasilialaisiin kuin afganistanilaisiin perinneruokiin, matkaamaan makujen muodossa perulaiseen viidakkoon ja vuoristoon sekä kokeilemaan ja oppimaan marokkolaisen ja intialaisen keittiön mausteiden saloja. Erityistä eksotiikkaa liittyy sambialaisen, malesialaisen ja somalialaisen keittiön raaka-aineisiin.

 

Jokaisessa jaksossa nähdään myös Villen makutesti, jossa tarjoilukuvun alta paljastuu vieraiden valitsema ruoka, juoma tai raaka-aine, jonka maisteluun Ville heittäytyy ennakkoluulottomasti sokkona.

 

Villen keittiö 30 minuutissa Yle Teemalla 28.9. alkaen keskiviikkoisin klo 21.

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

News / Ajankohtaista

Please reload

Please reload

Aito Media

Helsinki
Hämeentie 157, 4. krs,
00560 Helsinki

Finland

 

Tampere

Technopolis
Kalevantie 2
33100 Tampere

Finland

© 2019 Aito Media Group & cAPS LOCK HELSINKI