Aito Media tähtää kansainväliseen draamaan

Menestyksekkäistä fakta- ja reality-sarjoista tunnettu tuotantoyhtiö Aito Media laajentaa tuotantoaan draamasarjoihin tavoitteenaan palvella suomalaista yleisöä monipuolisesti ja rakentaa sarjoista vientituotteita. Aito Media vahvistaa tiimiään kovilla osaajilla, kun käsikirjoittaja ja dramaturgi Harri Virtanen sekä tuottaja Maria Kangas siirtyvät Aito Median palvelukseen.
Suomen suurimpiin tv-tuotantoyhtiöihin lukeutuva Aito Media laajentaa draamatuotantoihin. Tavoitteena on tehdä kansainvälisen tason draamaa vientituotteeksi. Yhtiön faktaohjelmia on nähty 40 maassa ja seuraavaksi on fiktion vuoro.
– Haluamme tehdä suomalaisia sarjoja ja elokuvia suomalaisille. Lisäksi tavoitteemme on tehdä seuraavan kahden vuoden aikana sekä televisiosarja että elokuvia kansainvälisille markkinoille, sanoo Aito Median toimitusjohtaja Ilkka Hynninen.
Draaman senior advisoriksi on nimitetty dramaturgi ja käsikirjoittaja Harri Virtanen, jolla on merkittävä kokemus media-alan johtotehtävissä.
– Aito Media on voimakkaasti kasvava uuden sukupolven tuotantoyhtiö, jonka draama-ajattelu on lähtökohtaisesti uutta luovaa. Aito Medialla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet menestyä maailmalla jo kansainvälisen omistuspohjan ja sen mukanaan tuomien yhteyksien kautta.
Virtanen on toiminut dramaturgian professorina Teatterikorkeakoulussa, Nelosen käsikirjoituspäällikkönä, YLE TV1:n ohjelmapäällikkönä sekä kaunokirjallisuuden kustantajana WSOY:ssä. Hän on ollut käsikirjoittajana tai tilaajan puolella mukana luomassa monia kotimaisia menestysdraamoja kuten Kylmäverisesti sinun, Mustat lesket sekä Kumman Kaa. Virtanen on kouluttautunut psykoanalyytikoksi Kööpenhaminan Jung Instituutissa.
Draamatuotannoista vastaavana tuottajana aloittaa Maria Kangas, joka on toiminut mm. sairaalamaailmasta kertovan Syke-draamasarjan tuottajana.
Aito Median tunnetuimpia sarjoja ovat Suomen huutokauppakeisari, Poliisit, Ville Haapasalon matkailusarjat, Toisenlaiset äidit sekä Martina & Hengenpelastajat. Aito Median ohjelmia on nähty 40 maassa sekä formaatteina että valmiina ohjelmina. Suomen suurimpiin tuotantoyhtiöihin kuuluvan Aito Media Groupin liikevaihto on kasvanut tasaisesti perustamisvuodesta lähtien ja on kuluvana tilikautena noin 11 miljoonaa euroa.