
PELASTA PERHEEMME SUPERMARJO!
Marjo Niittyviita ja Marttojen Hanna Pikkarainen laittavat kaaoksen kuriin.
Tässä reality-sarjassa Supermarjonakin tunnettu Marjo Niittyviita saapuu tarmoa täynnä pelastamaan arjen kanssa kamppailevia suomalaisperheitä. Marjo haluaa lempeästi ravistella perheitä näkemään nykyisen tilanteensa ja tartuttaa heihin tekemisen meiningin. Konkreettiseen kaaoksen kesyttämiseen ja arjen parempaan hallintaan tarvitaan kuitenkin myös ammattilaisen neuvoja. Niinpä perheitä auttaa Marjon rinnalla Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Hanna Pikkarainen.
Mutta onnistuvatko Marjo ja Hanna suuressa urakassaan? Malttavatko hillittömät hamstraajat luopua piintyneistä tavoistaan? Syödäänkö nuorten äitien perheissä valmennuksen jälkeen muutakin kuin muroja ja nuudeleita?
- Osa perheistä koki alussa, että he eivät millään pääse pois omien ongelmiensa kimpusta. Perheet lähtivät kuitenkin innolla mukaan toteuttamaan uutta arkea, kun saivat siihen ulkopuolelta apua. Mutta oli paljon haastavia tilanteita ja moninaisia ongelmia, jotka paljastuivat vasta vähitellen, toteaa Marjo.
Sarja esitettiin Livillä keväällä 2014.
​