FI

  KADONNUT: JOULUPUKKI  

Kadonnut: Joulupukki on kotimainen koko perheen seikkailullinen draamasarja. Sarjasta on leikattu myös 88-minuuttinen tv-elokuva.

 

Neljä lasta – Leevi, Maria, Emppu ja Jake – on saanut kutsun tapaamiseen Joulupukin kanssa. Joulupukkia ei kuitenkaan näy ja lapset kyllästyvät odottamiseen. He päätyvät mystiseen Joulumaahan, jossa heille selviää, että Joulupukki on kadonnut! Joulupukki on löydettävä ennen kuin tieto tämän katoamisesta leviää muille Joulumaan asukkaille ja paniikki Joulumaassa leviää. Lapset tutustuvat Joulumaan kummallisiin asukkaisiin, joilla kaikilla voisi olla syynsä Joulupukin kadottamiseen. Ehtivätkö lapset ajoissa, pelastuuko joulu – ja kuka on joulupukin katoamisen takana?

 

Sarjan ja elokuvan visuaalisen maailman luomisessa on käytetty apuna digitaalista lavastustekniikkaa, joka herättää näyttävän fantasiamaailman eloon. Jännittävää tarinaa kuljettavat eteenpäin ohjelmaa varten sävelletyt ja sanoitetut, näyttelijöiden esittämät uudet kappaleet.

 

Lapsinäyttelijöiden rinnalla Joulumaan asukkaina nähdään Suomen eturivin näyttelijöitä: Miia Nuutila, Kari Ketonen, Petra Karjalainen, Timo Kahilainen, Mikko Nousiainen, Ville Myllyrinne, Heikki Hela, Kaisa Mattila ja Janne Ravi.

 

Sarjan ensiesitys oli Yle TV2:ssa joulukuussa 2014.
Vuodesta 2015 lähtien Kadonnut: Joulupukki -elokuvaa on esitetty jouluaattoisin Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Aito Media

Helsinki
Hämeentie 157, 4. krs,
00560 Helsinki

Finland

 

Tampere

Technopolis
Kalevantie 2
33100 Tampere

Finland

© 2019 Aito Media Group & cAPS LOCK HELSINKI