top of page

FI

  JÄÄMERI 30 PÄIVÄSSÄ  

Jäämeri 30 päivässä -sarjassa seurataan näyttelijä Ville Haapasalon matkassa pohjoisen Venäjän, Jäämeren alueen nykypäivää. Tuhansia kilometrejä pitkän reissun aikana ohjelma kuljettaa katsojan kokemaan muutoksessa olevan arktisen alueen elämää ensimmäisten joukossa. Sisällöllisesti tasapainoillaan huolen ja toivon maisemissa.

 

Jääpeite sulaa Pohjoiskalotilla ja se aiheuttaa monia muutoksia alueella. Sula Koillisväylä mahdollistaa turismin ja kauppaliikenteen kasvun. Se myös vääjäämättä muokkaa luontoa. Jäämeren sulaminen sai ristiin rastiin Venäjää reissanneen matkamiehen miettimään alueen tulevaisuutta. Ville kokee ihmisten olosuhteet ja kohtalot tärkeinä asioina. Hän selvittää uudessa sarjassaan, miten Jäämeren alueella asuvat ihmiset muutoksen kokevat. Näkevätkö he siinä uusia mahdollisuuksia alueelle. Kauppaliikenne tulee varmasti lisääntymään pohjoisilla rannoilla, mutta Villeä mietityttää, kuinka se tulee hyödyttämään alueen ihmisiä.

 

Matka alkaa monelle suomalaiselle tutulta alueelta Kuolan niemimaalta. Moni osaa sijoittaa kartalle Murmanskin ja ehkäpä myös Solovetskin. Jamalin niemimaan nenetseistäkin joillakin saattaa olla jonkinlainen käsitys. Matkan jatkuessa syvemmälle Siperiaan tiet päättyvät, internet-kaapeleita ei ole ja vesikin on juoksevaa vain jos hakija itse juoksee. Elämä Jäämeren rannoilla on enimmäkseen alkeellista, mutta paikoitellen myös yllättävän nykyaikaista. Siinä missä nenetsit elävät alkukantaisesti vaeltaen ja poroja hoitaen, vieressä sykkii elinvoimainen luonnonvaroista rikastunut Nadymin kaupunki. Sama näky toistuu tuhansien kilometrien matkalla. Dudinkan ngnasanit kalastavat sesonkiaikana vuoden tarpeiksi, Norilskin nikkelitehtaan savupilvien alla. Timanttikaupunki Jakutsk kimaltelee vaurautta ja kaupungin ohi virtaavan Lena-joen varrella pienet kylät elävät luonnosta. Tšukotkan ankarissa olosuhteissa perheet juhlivat mursun- ja valaanpyynnin onnistumista. Ja hyödyntävät saaliistaan lähes kaiken.

 

Jäämeri on Villen aiempiin 30 päivässä -sarjan kausiin verrattuna monella tavalla vaativampi. Valmiita reittejä ei ole. Liikemiehiä ja luontokuvaajia lukuun ottamatta turismi ja liikenne ylipäätään ovat Jäämeren rannoilla hyvin vähäisiä. Niitä hankaloittavat kehnot kulkuyhteydet, sääolosuhteet ja alueille vaadittavat pääsyluvat. Koska pohjoinen Venäjä on tiukasti säännöin ja rajoituksin suojattua aluetta, on kuvausluvat anottava kuukausia etukäteen. Vain harva ulkomaalainen pääsee kokemaan omin silmin rajun kauniita arktisia näkymiä.

 

Villen kanssa on kuitenkin ”lupa matkustaa”. Ville on Venäjällä kansallissankariksi laskettava persoona ja kaikkien rakastama näyttelijä ja tv-tähti. Hän pääsee Gazpromin työmiesten junaan, isojen isäntien pöytiin ja 1300 km maan alle Nornikelin nikkelikaivokseen. Ei ihan tavallinen matkailuohjelma – vaan vielä parempaa.

 

Jäämeri 30 päivässä esitettiin Yle Teemalla keväällä 2014.

bottom of page