Päivä ennen kuolemaa

Päivä Ennen kuolemaa on uniikki ja vahva Aito Median itse kehittämä formaatti, jossa julkisuuden henkilöitä viedään tunteikkaasti kohti heidän kuvitteellisia viimeisiä hetkiään. He saavat valita itselleen arkun tai uurnan, syödä viimeisen ateriansa, tavata rakkaimpia ihmisiään, suorittaa anteeksipyynnön ja tunnustaa rakkautensa. Kuvitteellisen viimeisen päivänsä viimeisinä hetkinä he näkevät auki kaivetun hautansa, hautakivensä ja lukevat huomisen sanomalehdestä läheistensä laatiman muistokirjoituksen ja kuolinilmoituksen. Läheiset ja perheenjäsent ovat myös jättäneet katsottavaksi videotervehdyksiä ja neuvoja uuden elämän alkuun.

Nelonen lähetti koskettavan jakson 4 D-dokumenttipaikalla 1.12.2009, jossa kyyneliä vuodattivat ja viimeisen päivänsä kokivat Koop Arponen ja Mikko Kuustonen. Sarjalle neuvotellaan jatkoa kotimaassa ja Tim Crescentin Small World myy formaattia kansainvälisillä markkoilla.